Seiskarin saari on uloin Suomenlahden suurista ulkosaarista. Lähin manner on Inkerin rannikko 18 km päässä. Koivistolle matkaa on n. 45 km, Viipuriin 80 km ja Kotkaan lähes 90 kilometriä. Pietariinkaan ei ole sataa kilometriä enempää.

Seiskarin pääsaari on 4,5 km pitkä ja 1,5 km leveä. Saaren länsipuolella on joukko luotoja ja kareja. Parin kilometrin päässä on metsäinen Kukkoorin saari, jossa mm. lehmät laidunsivat kesäisin, ja johon saaren nuoriso teki huvimatkoja jahdeilla ja soutuveneillä.

Asutus oli keskittynyt länsirannalle. Kolme kylää; Pohjakylä, Välikylä ja Lounatkylä olivat sulautuneet toisiinsa. Saaren pohjoispäähän rakennettiin 1858 Seiskarin maamerkki, 32-metrinen valurautamajakka. Rakennuttaja oli Venäjän majakkalaitos. Majakka siirtyi Suomen merenkulkuhallitukselle 1918. Nykyään majakka on muistomerkkinä 2005 valmistuneen 80-metrisen monitoimitornin varjossa.

Seiskarin idänpuoleinen ranta on hiekkaa. 1912 saaressa istutettiin talkoilla tanskalaista hanhenjalkakauraa estämään hiekan leviäminen. Saari oli pääasiassa kuivaa mäntykangasta. Polttopuiksi kerättiin risuja ja käpyjä. Halot tuotiin muualta, samoin lehmien talvirehu. Lampaita ei pidetty lainkaan maaston suojelemiseksi.

Nykyisin saari on rehevöitynyt. Lehtipuut ja aluskasvillisuus ovat muuttaneet maiseman paikoin lähes tunnistamattomaksi. Hiekkarannallakin kasvaa pienikokoista mäntyä. Alkuperäisistä asuinrakennuksista on jäljellä vain joitakin kivijalkoja.

Pääelinkeinot olivat kalastus ja lastinkuljetus. Seiskarista seilattiin omilla aluksilla paitsi kotimaan satamiin, jopa Narvaan ja Pietariin asti. Monet Seiskarin miehet lähtivät merille, pitkille ulkomaan linjoillekin, palatakseen ehkä vasta vuosien kuluttua. Myös salakuljetus oli 1920-1930 -luvuilla elinkeino Seiskarissa.