Ystävä merenkulkijain, yön tulitorni
suuri, Seikarin pohjoisrannalla
on rautainen, korkea muuri.
Jo monta vuotta mennyttä on ollut
paikallansa, lävitse öiden myrskyisten
lähettäin valoansa.

Perästä hetken sumeisen,
säteensä kirkas loistaa, laskusta ilta-
auringon, noin aamuun asti loistaa.
Näin varoittavan valonsa lähettää
meren yli, jossa aukee salakarien
kammottava syli.

Missä neito Vellamoinen oottaa
saalistansa, meren vaahdot
valkolaineet kultakutreillansa. Sinne
säteet kirkkahat yön tulitornin loistaa,
siten Ahtin kummat hankkeet
eelleen estää, poistaa.