"Seiskarilainen nainen sai tehdä miehen rinnalla paljon töitä. Laulussakin sanotaan: "Hän työssään kestää mun rinnallain, mä hänes onneni parhaan sain". Nainen hoiti kaikki kotityöt: ruoan, leipomisen, lapset, puutarhan ja karjan. Kaikki tehtiin itse, valmista ei ostettu. Emännän piti olla kekseliäs, vähistä aineista piti saada vaihtelevaa ja ravitsevaa ruokaa. Lapset eivät kuitenkaan nähneet nälkää, vaikkei elämä ylellistä ollutkaan. Naapurinkin lapset ruokittiin tarvittaessa.

Kalastamassa nainen oli aina miehensä rinnalla, esimerkiksi verkkojen kivettäminen, missä alapauloihin asetettiin kivet painoiksi, kuului naisen tehtäviin. Miehet, aina muutama naapuri yhdessä, laskivat verkot. Sillä välin nainen hoiti kotiaskareet. Päivän askareet kestivät yömyöhään; iltaisin Helena ompeli perheelleen ja muillekin ja sai siitä muutaman markan lisäansioita.

Kaikki tehtiin kotona: lampaanvilla raapsittiin eli karstattiin ja kehrättiin langaksi, josta neulottiin kintaita sukkia ja paitoja. Villa ostettiin mantereelta, sillä saaressa ei ollut ainuttakaan lammasta.

Myös verkkojen paikkaus kuului naisille. Välillä verkkoja paikattiin myrskyn jälkeen yötä myöden, jotta aamulla saataisiin taas verkot veteen.

Aamulla noustiin aikaisin. Aamupala syötiin viideltä, kun isäntä lähti merelle. Aamuaskareiden jälkeen kalavene olikin jo rannassa. Naiset suorivat kalat verkoista, kalat perattiin ja miehet suolasivat kalat isoihin tynnyteihin. Syksyisin silakoita vietiin myytäväksi Viroon ja niillä vaihdettiin talven varalle mm. perunoita ja jauhoja.

Helena opetti lapset jo pienestä pitäen tekemään töitä, kuten käpyjen keruuta ja perunanistutusta. Mieleeni muistuu kun olimme metsäniityllä perunanistutuksessa. Matka oli pitkä ja kaksi nuorinta istuivat puulaatikossa kottikärryissä, muut kulkivat vieressä.

Miehet eivät osallistuneet kotitöihin, miesten töitä olivat kalastus ja merenkulku. Naiset eivät kuitenkaan valittaneet osaansa, vaikka miehet olivat jatkuvasti poissa."