Nuoret pojat jäädyttivät nuottakaloja työkseen. Talvinuotalla nostettiin silakkasaalis ylös jäälle iltapäivällä, eikä sitä aina ehditty samana päivänä ajamaan mantereelle. Jos silakat, eli hailit kuten saaressa sanottiin, olisi jätetty rekeen, olisivat sulat kalat jäätyneet yhdeksi käntyksi yön aikana. Oli keksitty keino: kalat jäädytettiin. Se toi myös vähäistä ansiota muorille pojille.
Kylän rannassa pojat olivat tehneet kopareita, ajaneet lumen pois pyöreältä jääalueelta, joka oli noin 8-10 metriä. Kalakuorma kaadettiin kopareeseen ja hajoitettiin jäälle tasaisesti. Parin tunnin ajan kaloja käänneltiin puuharavalla. Niitä oli pidettävä liikkeessä, etteivät olisi jäätyneet jäähän kiinni. Tuossa ajassa kalat jäätyivät puikoiksi umpijäähän. Sen jälkeen kalat seulottiin pärekorissa, jolloin niistä karisi lumi, ja ne lastattiin takaisin rekeen aamuksi valmiiksi. Isäntä tuli kuormaamaan kalat ja maksoi pojille palkan. Nuo muutamat markat työporukka jakoi sitten keskenään. Tavallisesti kuormallista kaloja oli jäädyttämässä pari kolme poikaa.
Ote Yrjö Rytkölän kertomuksesta: Jäällä IV - julkaistu Seiskarilainen-lehdessä no 9/1998