Vain kymmenkunta kuukautta tätä vuosisataa oli kulunut, kun seiskarilainen kaljaasi oli Viipurista Koivistolle tullessaan onnistunut pujottautumaan Syväsalmesta Ingertilän lahteen. Eteläiselle taivaalle alkoi ilmestyä myrskyn merkkejä. Lyhyessä ajassa tuuli alkoi kääntyä etelään ja kovenemistaan koveni. Oli myrsky ja vastatuuli. Partialan salmi oli kapea ja matala. Kapteeni, Suntion Aatun Tommi, päätti laskea ankkurin ja odottaa myrskyn laatumista sekä tuulen kääntymistä. Ja toinen ilta oli tulossa tällä kaljaasilla tässä ankkuripaikassa Ingertilän lahdella Esluodon ja Partialan kylän välissä. Miehistölle alkoi aika tulla pitkäksi. Perämies, Vanhan Tuomaan Antton keksi ajankulua.

Niin alkoivat sonnustautua kosiomatkalle Suntion Aatun Tommi sulhaskandidaattina ja Vanhan Tuomaan Antton puhemiehenä. Olihan näillä pojilla sukunimetkin, mutta Seiskarissa yleensä ei niitä käytetty muuten kuin kirkonkirjoissa ja verokirjoissa. Ihmiset tunnettiin yleensä isiensä ja isoisiensä mukaan. Esimerkiksi on Suntio, jolla oli poika Aatu, jolla poika Tuomas. Kutsumanimeksi tuli Suntion Aatun Tommi. Talollinen Aapraham Pietarinpoika Lepikko, Koiviston pitäjän Eistilän kylästä, istuu sinä syksyisenä, tuulisena ja vähän sateisenakin iltana ison tupansa pitkän pöydän päässä yksin aatoksissaan. Ei hänellä erikoisempia murheita ole, odottaa vain sen ajan tulevaksi, jolloin käy vielä tallissa, jonka jälkeen pääseekin nukkumaan. Tyytyväinenhän Aapraham elämäänsä oli, vuodentulo oli ollut hyvä ja syystyötkin, niin korjuut kuin kynnötkin, olivat onnistuneet kohtalaisesti. Kun vähän pakastaisi ja kuiviaisi metsää, että pääsisi polttopuita kokoamaan. Näitä miettiessään hän kuuli kopinaa porstuasta. Ovi aukeni ja siitä astui reippaantuntuisesti sisään nuorenpuoleinen mies, jonka jo vaatetuksestakin tunsi ulkosaarelaiseksi.

Puhemies pyörähti ulos. Hetken kuluttua puhemiehen avattua oven miehet astuivat sisään, pysähtyivät ovensuuhun, ottivat hatut päästään, ja sulhanen toivotti hyvää iltaa. Isäntä Aapraham kehotti tulemaan peremmälle, ehkä siksikin, että lähempänä lamppua näkisi vävypoikaa paremmin tarkastella.

Kun kaksi nuorta, solakkaa meren karkaisemaa poikaa astui 18-vuotiaan tytön kammariin, niin hämääntyihän tämä, pehmeille pullukkaposkille kohosi kuuma puna.

- Äläkä si tyttö ensikää säikähä, ei myö tultu pahois meininkiis, myö tultii sinnuu kosimaa, selitti puhemies.

Tyttö ei hämmästykseltään saanut mitään sanotuksi.

Asia tuntui saaneen lopullisen päätöksen. Ennen miesten poistumista kamarista puhemies vielä sanoi:

- Myö tullaa kohtpuolee uuvestaa, ja sillo sormuksii kans. Katsotaa sillo, jos samal ketaa käytäs vaik pappilaskii.

Sinä sunnuntai-aamuna oli kohinaa Eistilän kylässä. Väki valmistautui kirkkoon kuulemaan, miten pappi ilmoittaa erään seiskarilaisen ja kylän tyttären avioliittoaikeet. Oli ollut tapana ensimmäisenä kuulutuspäivänä saapua morsiamen kotiin koko kylänväen voimalla polttamaan "sulhasen tupakkaa". Ja kyllä sitä silloin poltettiinkin. Sitä polttivat nuoret ja vanhat, naiset ja lapset, kaikki nekin, jotka eivät muulloin polttaneetkaan. Menihän siinä sulhaselta monen paketin hinta.

Seiskarilaisten "valtuuskunta" oli tähän tilaisuuteen asettautunut tuvan pitkän pöydän taakse. Pöydän keskipaikkeilla istuivat vieretysten puhemies ja tuleva appiukko. Puhemiehen oikealla puolella oli itse sulhanen, jonka oikealla puolella kaksi hänen lapsuuskaveriaan. Vasemmalla puolella pöytää oli muita seiskarilaisa, joiden joukossa Suntion Aatami. Juhlat jatkuivat. Tupakka savusi tuvassa, porstuassa ja pihamaallakin. Kahvi- ja tsajukupit tyhjenivät.

Kylän tyttöjä, morsiamen ikätovereita, kuten Ake Maria ja moni muu, pyöri morsiamen ympärillä. Siitä se avioliitto alkuun lähti ja häissä puhemies muiden toimiensa ohella soitteli haitaria. En tiedä, kumpaanko Aapraham Lepikko oli enemmän tytyväinen, Suntion Aatulta ostamaansa hevoseen vai hänen poikaansa, jolle myöhemmin myi talonsa kolmella tuhannella kultaruplalla. Keväisin ja kesäisin vävypojasta lienee ollut vähän apua, purjehtiminen vei parhaat ajat.

Hyvin lienee yhteinen vaellus kulunut, ei ainakaan poliisia eikä tuomaria tarvittu. Lapsiakin tuli siinä työn ohessa, ensin neljä tytärtä, jonka jälkeen jokaiselle tyttärelle neljä veljeä. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta kuolema tuli erottajaksi.