Seiskarin Kevätpäivät oli täynnä iloa ja kohtaamisia
Kevätaurinko paistoi komeasti kun kokoonnuimme yhteen Seiskarin kevätpäiville, lauantaina 14. maaliskuuta Helsingissä, Oulunkylän vanhalla puukoululla.
Kevätpäivä yhdisti laskiaistapaamisen ja yhdistyksen vuosikokouksen, mutta ennen kaikkea se tarjosi tilaisuuden kohtaamisille, tarinoille ja yhdessäololle. Päivän uutuutena oli toimintapisteet, joissa sai kiertää oman kiinnostuksensa mukaan ja pääsi kokemaan menneen ajan merkkejä, makuja ja muistoja.
Yhdessä pisteessä tutustuttiin seiskarilaisten tarinoihin ja suvun jälkiin. Harri Eskolan kokoamat haastattelut ja äänitteet herättivät monissa vahvoja tunteita, ja mietinnässä on jo miten äänitteet olisi mahdollista jakaa kuunneltavaksi seuraaville sukupolville.
Toisessa pisteessä etsittiin puumerkkejä ja suvun asuinpaikkoja saaren karttojen avulla. Nina Harjula ja Maikki Eskola-Heikkinen saivat avuksi mm Jari Herralan ja useammalle etsijälle löytyi kotitalon paikka ja suvun puumerkki mikä oli ilahduttavaa.
Erityisesti emännät ja tarjoilut tekivät tilaisuudesta todellisen juhlan, tarjolla oli monenlaista herkkua ja niillä olisi ruokkinut isommankin joukon seiskarilaisia. Erityiskiitos Satu Hellsten, Tuula Marttila, Tuula Saarimäki ja Raija Herrala-Nurmi, ruoka toi menneen elämän konkreettisesti lähelle.
Päivän yhteydessä pidettiin myös yhdistyksen vuosikokous, jossa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, valittiin uusi hallitus ja linjattiin tulevaa toimintaa. Puheenjohtajana jatkaa Essi Helisma.
Monille kevätpäivä oli ennen kaikkea mahdollisuus kohdata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin, jakaa muistoja ja huomata, kuinka yhteiset juuret elävät monin tavoin eri elämäntarinoissa.
Seuraavaksi tavataan kesäjuhlissa Porvoossa 27 kesäkuuta.
Säläntkää, kaalipiirakkaa ja riisi-rusinapiirakkaa - monenlaista herkkua oli tarjolla. Kuvassa Tuula Marttila, Tuula Saarimäki ja Satu Hellsten
Seiskarin kevätpäivät – tule mukaan lauantaina 14. maaliskuuta klo 12–15, Helsingissä
Nyt kun kevätpäivän kohtaaminen lähestyy niin muistellaan hetki vuotta 1984 ja Ilmari Eskolan kirjoittamaa pakinaa, jonka hän on varmaankin lukenut jossain kevätkokouksessa.
PAKINA
kirj. Ilmari Eskola, 6.5.1984
Mielikuvitus ja haaveilu lapsuuden kotisaaresta tuo mieleen usein ihmeellisiä asioita ja ajatuksia.
Talvisin laskettiin verkot pareittain.
Jos kysyit, monta verkkoa laskit, sait vastaukseksi, yhden parin, tämä tarkoittaa kahta verkkoa. “Hotavoi” on lähelle sata metriä pitkä naru, jolla vedettiin verkot jään alle. Avantoa, josta verkot laskettiin molempiin suuntiin, kutsuttiin “emäreiäksi”, ja noin 30 metrin päässä olevia reikiä “häntärei’iksi”, joiden kautta “hotavoi” kulki emäreikään. Näin kalastaja voi vetää verkon jään alle poistumatta “emäreiältä”.
Tämä oli johdatus seuraavaan tarinaani:
Seiskarilaiset karkoitettiin kotisaareltaan lähes 45 vuotta sitten. Kuljimme kuin muuttolinnut paikasta toiseen, poiketen muuttolinnusta, hiljaisina ja nöyrinä. Suomenlahden rannikko ja Turun saaristo jäi suurimmalle osalle asuinpaikaksi.
Noin kuusi vuotta sitten sai Seiskari-seura ilmaa siipiensä alle, kun löytyi kunnon kalastaja. Tällöin aloimme kokoontua, ja huomasimme, ettemme tunteneet enää kaikkia vanhoja naapureitakaan.
Seiskari-seuran pääpaikaksi tuli Helsinki, jota minä kutsuisin “emäreiäksi”, jossa “hotavoin” vetäjänä toimii Anneli Eskola. Idässä “häntäreikänä” on Hamina, ja seuran jäsenet ovat antaneet itselleen nimen Itä-Artteli. Lännessä “häntäreikänä” on Turku, ja olikin mielestäni mainio Lännen-Reitalit.
Niin olemme saaneet yhden parin verkkoja jään alle suuntaan itä–länsi. Nyt on verkot nostettu, ja olemme kaikki “emäreiällä” toteamassa saaliin suuruutta. Kun katselee porukkaa ympärillä, niin voi päätellä, että saalis oli antoisa.
Koittaa taas aika, jolloin Anneli vetää “hotavoista”, ja niin lähtee Itä-Artteli kohti “häntäreikää” Haminaa, ja Lännen-Reitalit kohti “häntäreikää” Turkua.
Hyvää kalaonnea!
kuvituskuva: Seiskari-seuralaisia kokoontumassa
