Seiskarissa istuttiin simunaa Simon päivänä lokakuun loppupuolella. Se oli jo pimeää aikaa; ei ollut Seikarissa sähkövaloja. Kaivattiin iloa ja ystäviä ympärille.
Simunat olivat saaren nuorten oma juhla. Tytöt toimivat simunan istujaisten järjestäjinä. Pojat arvasivat, että missä talossa on tyttöjä, siellä myös istutaan simunaa. Illalla seitsemän aikaan pojat alkoivat naputella ovelle; äänestä tytöt päättelivät keitä laskettiin sisälle ja keitä ei.
Tyttöjen äidit antoivat muutaman kymmenpennisen; nillä piti osataa munkintekoaineet, kookosrasvaa ja jauhoja. Taikina pantiin nousemaan ja peitettiin ikkunat, ettei ulos näy, mitä tytöt tekevät. Pojat osasivat kuitenkin oikeaan taloon; aina ei munkit kuitenkaan oikein riittäneet kaikille istujille.
Muistan simunan istujaiset, jossa meidän tyttöjen rahapulan vuoksi munkkeja oli tehty niin vähän, että ne loppuivat kesken. Olimme silloin Kiilin Muosalla istumassa - siellä kun Aino Sirkka oli minun ikäiseni. Nälkä tuli ja mieliala laski. Jyripärtyn Mari tuli katsomaan, mitä tytöille kuuluu ja ihmetteli, miksi tytöt ovat niin allapäin. Muosen Tilda selosti, että niiltä on munkit loppuneet. Mari ei ollut nuuka - hän oli tykätty ihminen. Mari sanoi, että heillä on koko kylän pojat kylässä ja kaappi täynnä piirakoita. -Menkää ja keittäkää kahvia ja syökää piirakoita.
Ei meitä kahteen kertaan tarvinnut käskeä. Marin kotitaloon jostiin kiireen vilkkaa. Perillä talon poika, Sulo pisti hanttiin: -Äiti on koko päivän raatanut ja leiponut. työ että varmasti niitä piirakoita syö.
No, me selitettiin, että äitisi lupasi, eihän me muuten olisi tiedetty teille tulla. Oli tosissaan kaappi täynnä piirakoita, oli perunapiirakkaa, riisipiirakkaa, mustikkapiirakkaa, rahkapiirakkaa ja muitakin sortteja. Antoihan se Sulo viimein luvan keittää kahvit ja meillä oli tosi hauskaa.
Kerran vanhempi sisareni Irene oli ystäviensä kanssa meillä kotona simunaa istumassa, kun tullimiehet tulivat pitämään kotitarkastusta. Miehet hakivat pirtukanistereita joka paikasta, jopa sillan alta. Oli kulassiaika ja pirtua oli monessa talossa.
Laki kuitenkin oli kieltolaki; ei viinaa saanut olla kenenkään kotona. Ei sisareni tiennyt, onko meillä kotona pirtua vai ei. Onneksi ei mitään löytynyt, olisi ollut kamala ja häpeä jäädä salakuljetuksesta kiinni. Pirtua kuljetettiin toivossa, että kauppa käy ja nälkä pysyy loitolla. Rahapula oli usein.
Monesti olen muistellut Kaino-siskon simunoita. Tupa oli täynnä tyttöjä ja poikia. Hauskaa pidettiin, juttuja kerrottiin ja naurettiin. Puolelta öin jokainen etsi paikkaa, mihin pääsee nukkumaan. Serkkuni Elvi nukkui keittiön sohvassa ja Ämmälän Alpo näki, että tuohon viereen hän sopii hyvästi. Uni maistui molemmille, Elvi ja Alpo nukkuivat aamulla tavallista pidempään. Aamulla Alma-täti tuli etsimään tytärtään; siellähän hyö nukkuivat. Alpo selitti kovasti, ettei ollut tarkoitus ylipäiväseks jäädä.
Köyhyydestä piittaamatta seiskarilainen osasi aina pitää hauskaa. Hyvä, että simunanistumisperinne jatkuu saarelaisten kesken, vaikka Seiskari on meidän enää ajatuksissa. Kyllä me vieläkin osataan nauraa ja pitää lystiä.
Jutut on kertonut Martin Tahvon Lilja eli Lilja Malin os. Pulli. Teksti on julkaistu Seiskarilainen -lehdessä no 8/1997.