Puolison löytäminen
Usein puoliso löydettiin omasta kylästä. Avioliittoyhteyksiä Viroon ja Inkeriin ei paljonkaan ollut, eikä myöskään Suomen mantereelle. Oman saaren ulkopuolelta puoliso löytyi tavallisimmin toisista saarista tai Koivistolta. Morsiusikä alkoi 20 ikävuodesta, vanhanpiian ikä alkoi jo 25 vuoden ikäisenä. Nuoren naimaikäisen tytön tuli olla ahkera, terve, taitava, nopea, jumalinen ja ystävällinen ulkonäöllä ei perimätiedon mukaan ollut niinkään väliä.

Kihlaus
Yleensä avioliitosta sovittiin nuorten kesken ennenkuin sulhanen tuli vanhemmilta kosimislupaa kysymään. Kun myöntävä vastaus oli varmistettu, kosijat eli sulhanen, tämän puhemies ts. kummi ja muut läheiset lähtivät iltayöstä morsiamen kotiin kosintamatkalle. Morsian sai päähänsä valehunnun, jota hän käytti häihin saakka. Varsinaiset kihlat morsian sai seuraavana aamuna, sen jälkeen sopimusta ei enää voinut purkaa.

Seuraavana sunnuntaina sulhanen, pidettyään ensin omassa kodissaan tupakaiset, saapui morsiamen taloon, johon morsiamen sukulaiset oli kutsuttu. Ohjelmassa oli tanssia. Morsian tarjosi naisille makeaa viinaa ja sai sulhaselta lahjoja.

Kihlajaisten jälkeen morsian alkoi täydentää vaatevarastojaan sekä varata lahjoja häissä annettavaksi. Sukulaiset ja naapurit osallistuivat lahjoilla tähän.

Naimisiin meno
Yleensä häät pidettiin syksyllä tai talvella. Hääjuhla oli kaksiosainen: morsiamen kotona vietettiin läksiäiset, sulhasen kotona häät. Pari vihittiin ennen häitä, usein läksiäisten yhteydessä. Morsiamen suku kokoontui läksiäisiin, sulhasen sukulaiset kokoontuivat sulhastaloon. Sulhanen saapui puhemiehen ja saattojoukon kanssa morsiustaloon morsianta ottamaan. Mikäli paria ei ollut vielä vihitty, se saattoi tapahtua nyt. Morsiustalosta hääväki siirtyi sulhasen kotitaloon.

Hääjuhlat kestivät tavallisesti kolme päivää: läksiäiset, häät ja häiden jälkipäivä. Vanha traditio alkoi hajota 1920-30-luvulla, jolloin häitä vietettiin vain yhden päivän aikana sunnuntaina. Läksiäiset olivat morsiustalossa, häät esim. seuratalolla.

Läksiäisissä morsiusväki kokoontui sunnuntai-iltapäivällä morsiamen kotiin, sulhasjoukon saapuessa viriteltiin vuorolaulua ja saatettiin ammuskellakin. Tarjoomusten, ruuan tai kahvin aikana morsian ja sulhanen istuivat samassa pöydässä, mutta morsian ei syönyt mitään. Häätaloon lähdettiin iltapäivällä tai illalla lähtövirren jälkeen. Morsiamella oli päässän tärkätystä kankaasta tehty valkoinen valehuntu, joka sulhasen kotona vaihdettiin häiden toisena päivänä pienempään, vaimon päähineeseen.

Häiden toimihenkilöitä olivat morsiamen puolelta kaaso ja sulhasen puolelta puhemies tai kaksikin. Kokeiksi nimitettiin sulhasen naisserkkuja, jotka huolehtivat tarjoomuksista. Kenkkärit olivat sulhasen ystäviä, jotka järjestelivät pöytiä, auttoivat kokkeja jne.

Hääaterialla istuivat sulhanen ja morsian pääpöydän keskellä vierellään kaaso ja puhemies. Ruokalajit lisääntyivät ajan myötä. Hernerokka oli tyypillinen tarjoomus, sen jälkeen syötiin puuroa ja esim. rusinasoppaa. Ruokajuomana oli kalja.

Hääaterian jälkeen alkoi tanssi joko sulhasen kotona tai myöhemmin seuratalolla. Seiskarissa suosittuja tansseja olivat 1800-luvun lopussa sappu, kolmenengelska ja patispaani, valssi yleistyi vähitellen. Ennen tansseja jaettiin lahjoja puolin ja toisin. Häätupaan tuotiin merta täynnä morsiamen lahjoja. Kaaso otti lahjan kerrallaan, antoi sen puhemiehelle, joka kutsui ottamaan sen, jolle morsian kuiskasi lahjan olevan tarkoitetun. Vastalahjat annettiin kunhan välillä tarjottu tee oli juotu. Nuoripari sai rahan lisäksi vaatteita, ruokatavaraa ja tupakkaa.

Seiskarissa on juotu kertaa: puhemies istui oluthaarikka kädessä, kun hän alkoi juoda, joku heitti rahan haarikkaan. Kerranjuontia jatkettiin, kunnes kaikki olivat heittäneet rahansa, sen jälkeen haarikka tyhjennettiin, rahat laskettiin ja summa ilmoitettiin kaikkien kuullen.

Sunnuntai, ensimmäinen hääpäivä oli tärkein. Tapahtumia riitti kuitenkin entisaikaan jopa neljänneksi hääpäiväksi, jolloin sukulaiset tulivat panemaan morsiamen vaatteita orrelle ja mukana tuodut tavarat laskettiin tarkkaan.

Nuorikko eli vaimo toisesta hääpäivästä ensimmäisen lapsen syntymään vieraili vanhempiensa kodissa, kävi oljamissa. Ensimmäisenä jouluna avioliiton solmimisen jälkeen isä, veli tai sisko tulivat hakemaan nuorikon kylään lapsuudenkotiin. Loppiaisen jälkeen aviomies haki vaimonsa takaisin.